Työpaikkojen rauhantoimikunnan kannanotto 1.12.2006: EU:n perustuslakia ei pidä ratifioida
Myös Suomessa käydään aktiivista, mutta usein mediassa näkymätöntä kansalaiskeskustelua perustuslain sisällöstä ja merkityksestä. Tässä yksi toimitukseen lähetetty kannanotto. -Toimitus
Esitys EU:n perustuslaiksi käsittelee merkittävästi puolustuspolitiikkaa. Tämä on huomionarvoista jo siksi, että Suomen liittyessä kansanäänestyksellä yhteisöön, puolustusasiat eivät kuuluneet lainkaan sen toimivaltaan.
Me jotka emme hyväksy maaailmalla muodissa olevaa ajattelua, että "ongelmat ratkaistaan aseilla", emme ole tyytyväisiä perustuslakiin. Siinä esitetään kahta asiaa, jotka saavat tukan nousemaan pystyyn: Ensimmäinen on EU:n omien taistelujoukkojen perustaminen EU:n ulkopuolella tapahtuvaa toimintaa varten. Niiden toiminnalle ei tarvita Yhdistyneiden Kansakuntien hyväksyntää. Hyväksyntää kyllä esitettiin perustuslakia valmistelevassa konventissa, mutta konventti halusi antaa YK:lle pakit. Toinen pöyristyttävä asia perustuslaissa on sen vaatimus jatkuvaan varustelumenojen kasvattamiseen. Nämä perustuslakiesityksen linjaukset eivät vastaa Suomen eivätkä Euroopan etuja. Ne ovat kylläkin varusteluteollisuuden toiveiden mukaisia. Emme kannata tämänsisätöistä perustuslakia.
Emme myöskään kannata näiden militarisointia merkitsevien periaatteiden mukaista politiikkaa. Sekä EU:ssa että Suomessa nämä huonot asiat ovat edenneet, vaikka lakiesitys on haudatttu ranskalaisten ja hollantilaisten toimesta. Suomen rauhanturvalaki muutettiin kriisinhallintalaiksi EU-nuottien mukaisesti. YK:n mandaattia ei tarvita, joten ensi vuoden alusta alkaen voimme joutua laittomiin sotiin. Edelleen EU-nuottien mukaan puolustusministeri on puhunut puolustumäärärahojen korotustarpeesta. Hyökkäysaseta Horneteihin kuulemma tarvitaan. Suomi ei tarvitse esityksen mukaista EU:n perustuslakia. Sitä ei pidä ratifioida. Toisenlainen Eurooppa ja toisenlainen maailma on mahdollinen.