Henrik Lax: Haasteista puhuttava avoimesti
Itse uskon vahvasti siihen, että Suomi ja muut Euroopan maat (pienet etunenässä) tarvitsevat kansainvälisesti vahvaa unionia voidakseen selvitä tulevaisuuden haasteista maailmassa, jossa ihmisten ja kansojen keskinäinen
riippuvuus lisääntyy. Tästä syystä ja ottaen huomioon jo tehdyt päätökset ja annetut lupaukset uusien jäsenmaiden hyväksymisestä unioniin, täytyy vakavasti pohtia, miten kansalaisten ja jäsenmaiden vaikutusmahdollisuudet
voidaan varmistaa joskus tulevaisuudessa kenties jopa 40 maata käsittävässä unionissa.
Euroopan unionin tulevaisuuden kannalta suurin haaste on, miten voidaan varmistaa, että a) jäsenmaat (myös pienet) ja b) näiden kansalaiset pääsevät vaikuttamaan unionissa tehtäviin päätöksiin. Näistä asioista tulisi puhua
suoraan ja avoimesti.
Tällä hetkellä monet kansalaiset epäilevät omia tai maansa mahdollisuuksia saada äänensä kuuluviin EU:n kimurantissa päätöksenteossa. Tämä "demokratiavaje" syö unionin uskottavuutta kansalaisten silmissä ja on
tehokas este sen edelleenkehittämiselle.
Toisaalta minusta ei ole totta, etteikö eurooppalaista identiteettiä voisi vahvistaa. Jo oman kokemukseni mukaan se on vahvistunut huomattavasti vaikkapa viime 30 vuoden aikana. Koemme, että meillä on jotain yhteistä italialaisten ja espanjalaisten kanssa. Näin ei välttämättä ollut 70-luvulla.
Yhteenkuuluvuus on tärkeä asia, jotta voisimme tarttua yhteisiin haasteisiin. Se on välttämätön yhteisen tahdon löytämiseksi. Esimerkiksi ilmastomuutoksen torjuminen ja muut kansainvälisen kilpailun mukana tuomat haasteet edellyttävät jämäkkää politiikkaa EU:n tasolla.
Henrik Lax
Europarlamentaarikko