Päätöksenteko
Up one levelEuroopan unionin demokratiavajeesta on puhuttu jo pitkään. Yli puolet eurooppalaisista kokee, että heidän äänensä ei kuulu unionissa. EU:n päätöksenteon ja demokratian syvin haaste liittyneekin siihen, miten kansalaiset voisivat osallistua Euroopan tasolla tapahtuvaan päätöksentekoon? Vai onko kansalaisten aika kenties ohi? Tässä osiossa käsitellään unionin päätöksentekoa juuri kansalaisten näkökulmasta ja etsitään ratkaisuja eurooppalaisen demokratian ongelmiin. Millaisia muutoksia päätöksentekorakenteisiin on ehdotettu, ja mikä on esimerkiksi kansalaisliikehdinnän rooli unionissa? Tervetuloa mukaan keskustelemaan.
- Yrjö Hakanen: Miksi on syytä sanoa EI uudelle EU-sopimukselle?
- Adrian Solitander: EU voi estää kansainvälistä veronkiertoa lehmänkaupoilla
- Hanna Kuusela: Demokratialla on aikatauluongelmia
- Henrik Lax: Haasteista puhuttava avoimesti
- Osallistu EOK:n oikeusturvakyselyyn
- Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto - EOK ry kerää tietoa perus-ja ihmisoikeuksien toteutumisen nykytilasta Suomessa. Meneillään olevan kyselyn teemana on kerätä kansalaisten ja yrityksien oikeusturvan toteutumiseen liittyvää tietoa. Kyselyyn voi vastata 28.3.2007 asti.
- Mikä ihmeen Eurooppa -paneelin raportti
- Euroopan unioni on näissä eduskuntavaaleissa loistanut poissaolollaan, Vaihtoehto EU:lle tiedotuskeskuksen paneelikeskustelussa Helsingissä nostettiin kissa pöydälle ja ruodittiin perusteellisesti unionin vaikutuksia Suomen ja maailman politiikkaan. Keskusteluun osallistuivat Thomas Wallgren (SDP), Tapio Laakso (Vih.), Yrjö Hakanen (SKP), Johanna Rossi (PS) ja Jan Finskas (IP).
- Vasemmistonuoret: Eduskunta nolasi itsensä EU-perustuslain ratifioinnissa
- Vasemmistonuoret julkaisivat kannanoton eduskunnan ratifioidessa EU:n perustuslain. Kannanotossa Vasemmistonuorten puheenjohtaja pitää Suomen toimintaa nolona nöyristelemisenä.
- Työpaikkojen rauhantoimikunnan kannanotto 1.12.2006: EU:n perustuslakia ei pidä ratifioida
- Myös Suomessa käydään aktiivista, mutta usein mediassa näkymätöntä kansalaiskeskustelua perustuslain sisällöstä ja merkityksestä. Tässä yksi toimitukseen lähetetty kannanotto. -Toimitus
- Kari Karppinen: Eurooppalaisesta julkisuudesta lääke demokratiavajeeseen?
- Tutkija Kari Karppinen pohtii kirjoituksessaan eurooppalaisen julkisuuden ja poliittisen keskustelun nykytilaa ja sen yhteyttä demokratiavajeeseen. Hänen mukaansa eurooppalaisen julkisuuden haasteena on ennen kaikkea nostaa esiin toisistaan poikkeavia poliittisia kantoja. Ehkäpä Eurooppaan tarvitaan enemmän tiloja erimielisyyksille, poliittisille vaihtoehdoille ja vastakkaisille näkemyksille.
- Mikko Sauli: Salatieteitä ja selosteita
- Attacin puheenjohtaja Mikko Sauli pohtii kirjoituksessaan, miksi Suomi ratifioi EU:n perustuslain. Hänen mukaansa "demokraattisemmasta unionista on meille vähän apua, jos sisältökeskustelua ei ole olemassa". Kirjoitus on aiemmin julkaistu Attacin Hiekanjyvät-lehden numerossa 2-3/2006.
- Kyllä kansa tietää - TSL:n julkaisu
- Työväen sivistysliiton (TSL) julkaisu "Kyllä kansa tietää" sisältää keskustelua EU:sta kansanvallan, talouskasvun, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien näkökulmista. Julkaisu ilmestyi vuonna 2005, ja sen kirjoittajat ovat kansalaisaktiiveja, poliitikkoja, tutkijoita ja muita kansalaisia. Julkaisun voi joko ladata PDF-muotoisena tästä tai sitä voi tilata TSL:stä p. 0207 457 600.
- Leo Stranius: Eu:n ympäristöpolitiikan haasteet ympäristöliikkeelle
- Leo Stranius kirjoittaa EU:n ympäristöpolitiikan kehityksestä ja haasteista. Hän pohtii, mihin ympäristöliikettä tarvitaan, kun päätöksentekijätkin ovat alkaneet puhua kestävästä kehityksestä. Samalla Stranius kysyy, ovatko turvallisuus- ja kilpailukykypolitiikka sekä puhe talouskasvusta syrjäyttäneet keskustelun ympäristöstä?
- Bernard Cassen: Attac ja hyökkäys EU:n perustuslaillista sopimusta vastaan
- Miksi EU:n perustuslaillista sopimusta on vastustettu, ja miksi Ranskan Attac arvosteli näkyvästi sopimusta? Journalisti Bernard Cassen pohtii sopimuksen ongelmia ja kansalaisten roolia eurooppalaisessa päätöksenteossa.