Tapio Kuosman teksti kuvastaa mielestäni erinomaisesti suomalaista EU-keskustelua, jossa

a) ei argumentoida sisällöillä, vaan retoriikalla

b) unionia syytetään kaikesta, vaikka kyseessä voi olla yhtä lailla meidän kaikkien oma mokamme

Juuri tämän keskustelukulttuurin ylipääsemisen vuoksi en voi kuin arvostaa syvästi tämän keskustelufoorumin olemassaoloa.

Sisältöihin on varsinkin sosiaalipolitiikan alalla syytä kiinnittää tarkasti huomiota. Esimerkiksi Attacin koulutuspäivillä taannoin pitämäni esitys (http://www.attac.fi/arkisto/koulutuspaiva/ATTAC%20JA%20EUROOPAN%20SOSIAALINEN%20MALLI.ppt) pyrkii avaamaan teemaa toimivaltanäkökulmasta. Johtopäätöksissä on myös kalvo siitä, miten kansalaisliikkeet voisivat ajaa aidosti sosiaalista Eurooppaa.

EU on reunaehto kansallisille sosiaalipolitiikoille, muttei suinkaan rajoite. Se on reunaehtona tosin hyvin mielenkiintoinen. Sen tekniikat perustuvat teknokraattisesti latautuneeseenm avoimen koordinaation menetelmien kaltaiseen extra-juridiseen ohjaamiseen (liberaali-)demokraattisen lainsäädännöllisen ja sopimustason ohjaamisen sijaan. Yhteistä sosiaalipoliittista tahtoa on aivan liian vähän, mikä johtunee osittain myös yhteiseurooppalaisen demokratian heikkoudesta. Lisäksi "sosiaali-insinöörit" ovat tehneet varsinkin Pohjoismaissa erittäin kestäviä ja uudistautumiskykyisiä järjestelmiä, jotka erinomaisuudestaan huolimatta ovat reformoitavissa vain järjestelmien omilla ehdoilla. Kyse on vahvoista institutionaalisista polkuriippuvuuksista. Konveregenssi ei siis ole helppoa, varsinkin kun otetaan mukaan useat (ei-pohjoismaiset) eurooppalaisen sosiaalipolitiikan teon tavat, jotka ovat historiallisesti pohdittuna jonkinlaisia paikallisesti (ml. kansallisesti) argumentoitujen luokkakonfliktien (oli se sitten marxilaisittain, thompsonilaisittain tai miten tahansa ajateltua) sanelemia enemmän tai vähemmän arvaamattomia prosesseja.

Rajoiteluonnetta korostaa se, että verotus on kansallista toimivaltaa. Julkisrahoituksen tärkein osa-alue, eli välitön verotus, ei ole minkäänlaisessa unionin toimivallassa - vaikka mielestäni sen toki pitäisi olla, kunhan unionina ensin demokratisoitaisiin ja veropohjan harmonisoinnista saavutettaisiin vähitellen yksimielisyyttä. Fiskaalisia instrumentteja siis riittää. Veroja voidaan kyllä korottaa, mikäli rahat vähenevät.

En ymmärrä, minkä takia T. Kuosma yrittää sekoittaa fiskaaliset, kvasi-monetaariset ja monetaariset keinot toisiinsa. (Ehkä hämmentääkseen muita?) Jos voisimme painaa euroja, niin pitäisikö Suomen rahoittaa sosiaaliturvajärjestelmiään painamalla lisää euroja!? Tämä luultavasti jo yksin romahduttaisi koko euroalueen rahajärjestelmän. Markka-aikana tuloksena olisi ollut nopea hyperinflaatio. Pidetään raha- ja rahoituspoliittiset instrumentit suosiolla erillään, kiitos.

Suomalainen yhteiskuntapolitiikka ei voi huonosti EU:n takia. Se voi huonosti alipalkatun ja ylityöllistetyn palveluhenkilöstön takia. New public management ja muut tuottavuuspainotteiset hallintakeinot (jotka todettiin yritysmaailmassa epäonnistuneiksi niiden kannustamattomuuden sekä tuottavuuden heikentymisen ja sitä kautta kustannusten nousun takia) saavat ihmiset voimaan pahoin. Nämä keinot ovat käytössä loputtoman säästövimman, julkisen sektorin tehostamisen ihanuuden illuusion sekä kustannustanalyysin aivan liian lyhyen aikaperspektiivin ja taloushallinnon kykenemättömyyden yhteiskunnallisiin kokonaiskustannuksien laskuun takia. Resursseja kyllä riittäisi, mutta Suomessa on käytössä sellaisia resurssien niukkuuden illuusion muodostavia mekanismeja ja kilpailuperusteisia (eli ihmiset kurissa pitäviä) jaon tekniikoita, jotka estävät tätä näkemästä.

EU:lla ei tässä kuviossa ole merkittävää roolia, eikä se sivuroolistaankaan oscaria saisi. Suomessa ollaan (ainakin osin) yksityistetty ja kilpailutettu jo lähes kaikki mahdollinen eri puolilla maata. On itse asiassa yhdentekevää, onko päätösvalta unionilla vai valtiolla, mikäli politiikan sisältö on määrätty samaksi seuraavaksi puoleksi vuosisadaksi. Voimme vain syyttää tai kiittää itseämme siitä, mikäli siirrämme muodollista päätöksentekoa EU:n piiriin. Kannattaa kuitenkin ennemmin kiinnittää huomiota siihen, missä päätösvallalla ylipäänsä on enää merkitystä. Uusliberaalien äärilaita kun haluaa poistaa aivan kaiken päätöksenteon. Ennemmin kannattaa miettiä Euroopan demokratisointia kuin mitään kansallista itsenäisyyttä, jolle ei nykymaailmassa ole varmaan enää mitään muita perusteita kuin kieli ja jalkapallomaajoukkue.

Työeläkkeilläkään ei ole EU:n kanssa paljoakaan tekemistä niin kauan, kuin Suomen jäsenyysneuvotteluissa saavuttama erityisratkaisu pysyy voimassa. Tämä tarkoittaa sitä, ettei työeläkejärjestelmään sovelleta eläkerahastodirektiiviä. Mikäli direktiiviä sovellettaisiin, poistuisivat muun muassa työeläkeyhtiöiden keskinäisen yhteisvastuun periaatteet ja mahdollisuudet osittaiseen rahastointiin täyden sijaan. (Ks. http://www.etk.fi/page.asp?section=15415&item=25751)

Pidemmällä aikavälillä on toki onglemallista, että Suomen järjestelmä on luonteeltaan uniikki ja siten melko työläästi lähennettävissä muihin järjestelmiin. Suomen järjestelmä tosin on taloudellisesti ja sosiaalisesti erinomaisen kestävä toisin kuin monoliittiset jakojärjestelmät tai täysin markkinavetoiset rahastoivat järjestelmät. Perustuslaki voisi siirtää työeläkejärjestelmän EU:n päätösvaltaan, jolloin kyllä tarkistettaisiin eurooppalaisen solidaarisuuden kestävyys. Mikäli toisiaan järjestelmätasolla lähellä oleva maat alkavat muuttaa henkivakuutusdirektiivejä määräenemmistöllä omien etujensa mukaisiksi ilman, että haluaisivat antaa Suomelle erityiskohtelua, voisi tämä olla ongelmallista.

Eläkkeiden tason leikkaaminen voi olla jossain vaiheessa edessä, kun eläkemaksut tulevat nousemaan ainakin parikymmentä prosenttia seuraavien vuosikymmenten aikana. Tähän tarvitaan periaatteessa vain yksi oikeistohallitus. Eläkepolitiikan näkökulmasta tämä ei tosin ole kovin järkevää. Ennemmin kannattaisi nostaa eläkemaksuja ajoissa - kuten nyt ollaan tekemässä - tarkistaa eläkeikää sekä pohtia yleisemmin rahoituksen periaatteita.

Eläkeiän nostamista en pidä ongelmallisena, mikäli ihmiset viihtyvät töissä. Näin ei kuitenkaan näytä olevan (ks. esim. Raija Julkusen viimeaikaiset tutkimukset). Ongelma tulee silloin, jos kokonaisvaltainen työ- ja hyvinvointipolitiikka sekä eläkkeiden rahoituspolitiikka eivät kommunikoi keskenään. Tässä olisi vielä parannettavaa Suomessa.

Rahoituksessa kaiketi oleellisin kysmys on eläkemaksujen jakautuminen. Esimerkiksi Jorma Sipilä on ehdottanut, että eläkemaksut siirrettäisiin kokonaan työntekijöille (nykyään työnantaja maksaa eläkemaksua n. 26 % palkasta, työntekijä neljästä reiluun viiteen prosenttiin iästä riippuen). Tämän tarkoituksena olisi poistaa työnantajilta psykologinen piikki lihasta. Suomessa on jo pitkään valiteltu ylikorkeaa verokiilaa, kiitos täysin epäonnistuneiden taloustieteellisten tutkimusmenetelmien. Jos palkkataso nousisi saman verran, ei tämä tarkoittaisi käytännössä mitään muita muutoksia. Loppuisipahan yhdestä maailman kilpailukykyisimmästä maasta turha verokiilavoivottelu. Vaarana on toki se, että palkkatasot alkaisivat nopeasti laskea (tosin lainsäädännöllä voisi tähänkin puuttua).

Toivottavasti näemme tällä foorumilla mielenkiintoisista keskustelunavauksista kehitettyvän hyviä sisältöargumentteja ja -keskusteluja demokraattisessa hengessä. Toivon myös, että täällä ei jumiuduta ikuiseen valtio-unioni-problematiikkaan loputtomasti, vaan tuodaan esiin aidosti yhteiseurooppalaisia (mielellään vielä positiivisia) visioita.

Ville-Pekka Sorsa

assistentti

Onko Suomella - EU:n jäsenenä - reaaliset mahdollisuudet harjoittaa itsenäistä ja täysivaltaista sosiaalipolitiikkaa?

Esitin tuon kysymyksen Ari Ojapellolle, jolta on julkaistu muun muassa tietokirja AHNEUDEN AIKA. Ojapellon vastaus oli yksiselitteinen: "Ei tietenkään." En siis ole yksin vastaamassa esittämääni kysymykseen kieltävästi.

Olen tutkinut EEC-, ETY-, EY-, ETA- ja EU-kysymyksiä vuodesta 1992 lukien eli noin 15 vuoden ajan. Olen julkaissut sanotuista aiheista lukuisia artikkeleita ja muita kirjoituksia samoin kuin kirjan ULJAS UUSI EUROOPPA: EUROOPAN UNIONIN PERUSTUSLAKI (2005).

Juuri ennen EU-kansanäänestystä, 21.9.1994, ulkoasiainministeriö ja valtiovarainministeriö julkaisivat arvion: ”Mikäli Suomi liittyy Euroopan unionin jäseneksi, EU tukee Suomen kansantaloutta vuonna 1995 nettomääräisesti 1,5 miljardilla markalla.” Todellisuudessa Suomen nettomaksu EU:lle vuonna 1995 oli (VATT:n tutkijan mukaan) 256 miljoonaa euroa. Kaikkiaan nettomaksut EU:lle vuosina 1995-2007 kohoavat 2.546,8 miljoonaan euroon eli 2,55 miljardiin euroon.

EU-jäsenyys ja myöhemmin EMU:n jäsenyys edellyttivät, että Suomi täyttää EU:n taloutemme kehittämiselle asettamat ehdot. Tämä tarkoitti julkisten menojen leikkauksia. Niiden seurauksena valtion menot vuonna 1995 olivat 26 miljardia ja vuonna 2001 jo 57 miljardia markkaa pienemmät kuin mitä ne olisivat olleet ilman leikkauspolitiikkaa. Kuitenkin vuonna 2001 BKT oli yli 300 miljardia markkaa suurempi kuin ennen lamaa, vuonna 1990.1)

Vuonna 2000 maamme julkisen sektorin EMU-ylijäämä oli 53 miljardia markkaa - miltei yhtä suuri kuin leikkauspolitiikan avulla julkisen sektorin menoihin tehty supistus. 1)

Leikkauksia on perusteltu julkisen sektorin velan suuruudella. Mutta edes lamavuosina kyseinen velka ei ole ollut lähelläkään EU-maiden keskitasoa. Pahimmillaankin, vuonna 1995, se oli 57 prosenttia BKT:sta, kun EU-maiden keskiarvo oli 70 prosenttia. Suomen julkisen sektorin velka ja alijäämä ovat Euroopan pienimmät.3)

Vuoden 1994 aikana vaihtotase muuttui ylijäämäiseksi ja on ollut sen jälkeen voimakkaasti ylijäämäinen. Vuonna 2003 kansantaloutemme nettovelka ulkomaille oli + - 0. 4)

Vaikka talous kasvoi voimakkaasti viime vuosikymmenen lopussa, julkisten menojen leikkauksia - päinvastoin kuin Ruotsissa - ei purettu, vaan niitä on edelleen jatkettu. Nämä leikkaukset aiheuttivat vuonna 2001 yhteensä 2,5 miljardin markan lisärasitukset kunnille.1)

EU-jäsenyyden aikana on tapahtunut myös voimakas muutos palkkatulojen ja pääomatulojen suhteessa pääomatulojen hyväksi. Reaaliansiokehitys on jäänyt jälkeen työn tuottavuuden kehityksestä.5)

Kun vuonna 1990 palkkatulojen osuus bruttoarvonlisäyksestä oli 64,2 prosenttia, niin vuonna 2000 vastaava luku oli 54,1 prosenttia. Se oli EU-maiden neljänneksi alhaisin Kreikan, Irlannin ja Italian jälkeen. Sen sijaan Ruotsissa palkansaajien osuus oli EU-maiden korkein sekä vuonna 1990 että vuonna 2000.5)

Oma lukunsa on kannattavien valtionyhtiöiden laaja yksityistäminen. Edelleen on vastausta vailla kysymys: Miksi valtion kannattaa myydä sellaista omaisuutta, jota yksityisen kannattaa ostaa? Valtiontilintarkastajat ovat kahdesti, viimeksi v 1999, huomauttaneet samasta asiasta: ”Valtiontilintarkastajat huomauttavat, että heidän aiemmin esittämästään vaatimuksesta huolimatta talousarvion valmistelusta vastaavat viranomaiset eivät ole esittäneet perusteltuja arvioita ko. hyödystä eduskunnan budjettia koskevan päätöksenteon pohjaksi.”

Kysymyksessä ei ole ollut varojen kerääminen valtiolle, eikä liikkeenjohdollinen tehostamistoimi. Valtionyhtiöiden yksityistämisessä on ollut kysymys julkisen sektorin - veronmaksajien - omaisuuden siirtämisestä yksityisen pääoman määräysvaltaan.6)

Vielä muuan merkittävä kansantalouden kehityspiirre on syytä nostaa esiin. Vuonna 2000 pörssissä noteerattujen osakkeiden omistuksesta yli 70 prosenttia oli siirtynyt ulkomaiseen omistukseen.7)

Sosiaalihuollosta ja terveydenhoidosta

EU-jäsenyys on merkinnyt sosiaalihuollon ja terveydenhoidon palveluiden alasajoa. Kuntien valtionosuuksien leikkaukset esimerkiksi vuonna 2000 olivat 22 prosenttia kuntien menoista. Pääosa leikkauksista kohdistui sosiaali- ja terveystoimeen, osittain myös opetustoimeen.1)

Vuonna 2001 sosiaali- ja terveysmenojen BKT-osuus oli vajonnut alle EU-maiden keskitason, ja se erosi selvästi epäedukseen muiden Pohjoismaiden tilanteesta. Suomen terveydenhuollon kokonaismenojen osuus BKT:sta on EU-maiden kolmanneksi alhaisin. Vain Englannissa ja Irlannissa käytetään henkeä kohden vähemmän rahaa terveydenhuoltoon.8)

OECD:n vertailutietojen mukaan ennenaikaisten kuolemien aiheuttamat elinvuosimenetykset olivat vuonna 1997 Suomessa EU-maiden kolmanneksi suurimmat Portugalin ja Ranskan jälkeen.9)

Työttömyydestä

Sanojen tasolla EU:ssa korostetaan työllisyyden merkitystä. Käytännössä EU:n rakenteet (EKP, budjettirajoitteet, alijäämä- ja velkarajoitteet, korkopolitiikka) estävät työllisyyden hoitoa.10)

Työttömyys kätkee sisälleen aivan uudenlaisia, ihmisten hyvinvointia raunioittavia piirteitä. Epätyypillisten työsuhteiden (osa-aikaisuus, määräaikaisuus, pätkätyöt) määrä on EU-jäsenyyden aikana voimakkaasti kasvanut. Enemmän kuin viidennes työvoimasta, miltei puoli miljoonaa työntekijää, on epätyypillisten työsuhteiden varassa.

Siitä huolimatta, että maassamme on taloudellisen rakennemuutoksen kautta edistetty pääomanmuodostusta muita Pohjoismaita voimakkaammin, Suomessa on ollut katsauskaudella niitä korkeampi työttömyys ja heikompi työttömyysturvan taso. Suoraan ja perheiden kautta työttömyys koskettaa vuosittain yli miljoonaa suomalaista. 11)

Reaaliansiokehityksen jälkeenjääneisyys - johon edellä on viitattu - tuntuu pahimpana juuri työttömien ja epätyypillisten työsuhteiden varassa olevien ihmisten elinoloissa. Elämää on vaikea suunnitella. Kun työttömyysturvaa on moneen otteeseen heikennetty, on periytyvä köyhyys tutkijoiden mukaan palannut Suomeen.

Maataloudesta

Kenties dramaattisin - ja tulevaisuutta ajatellen kohtalokkain - muutos on tapahtunut maataloudessa. Seitsemän ensimmäisen EU-jäsenyysvuoden (1995 - 2001) kuluessa aktiivitilojen määrä laski kolmanneksella: 115.000:sta 77.000:een - ja kato jatkuu.12)

Maatalous on maaseudun selkäranka. Kun se katkeaa, vaikuttaa se maaseudun elinvoimaan palveluja heikentämällä sekä maaseudun asukkaiden tulevaisuudenuskoa murentamalla.

EU:n ja WTO:n maatalouspolitiikan uudet linjaukset heijastuvat Suomeen maatalouden alasajon nopeutumisena. Pelkästään EU:n maataloustuen uudistuksen ”on arvioitu johtavan siihen, että maidon ja naudanlihan osalta kokonaistuotannon määrä laskee 30-40 prosenttia”13)

Kriisiytyvässä maailmassa koko kansakunnan selviytyminen maatalouden näivettyessä on vaakalaudalla.

Oikeudellisia näkökohtia

Eduskuntamme joulukuussa 2006 hyväksymässä Euroopan perustuslakisopimuksessa Euroopan unionin perustamista perustellaan sillä seikalla, että perustuslaki ilmentää Euroopan kansalaisten tahtoa rakentaa tulevaisuuttaan yhdessä (I-1 artiklan 1 kohta). Sopimuksella Euroopan perustuslaista on tarkoitus perustaa kokonaan uusi kansainvälisoikeudellinen oikeussubjekti, ‘Euroopan unioni’, jolla on oma itsenäinen oikeushenkilöllisyytensä (I-6 artikla: “Unioni on oikeushenkilö.”) Nykyinen Euroopan unioni ei sen sijaan ole oikeushenkilö.

I-10 artiklan mukaan Euroopan perustuslaki ja lainsäädäntö, jota unionin toimielimet antavat käyttäessään unionille annettua toimivaltaa, ovat ensisijaisia jäsenvaltioiden lainsäädäntöön nähden. Tämä merkitsee, että unionin oikeus on jäsenvaltioiden lainsäädännön yläpuolella ja kaventaa siten jäsenvaltioiden lainsäädännöllistä täysivaltaisuutta.

Unionin toimivalta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla käsittää kaikki ulkopolitiikan alat ja kaikki unionin turvallisuuteen liittyvät kysymykset, muun muassa asteittain määriteltävän yhteisen puolustuspolitiikan, joka voi johtaa yhteiseen puolustukseen (I-15 artiklan 1 kohta). Unioni muodostaa siten tosiasiallisesti myös puolustus- eli sotilasliiton. Keskinäistä puolustusta koskevaa läheisempää yhteistyötä toteuttaessaan siihen osallistuvat jäsenvaltiot toimivat läheisessä yhteistyössä Pohjois-Atlantin liiton (NATO) kanssa (I-40 artiklan 7 kohta). 16)

Euroopan suurvaltojen valtaeliittien projekti, uusi Euroopan unioni, on siis oikeushenkilö, kansainvälisoikeudellinen toimija ja oikeussubjekti, joka vastaa tekemisistään kansainvälisoikeudellisesti. Se toimii tosiasiallisesti liittovaltion tavoin. Unionin oikeus on jäsenvaltioiden oikeuden yläpuolella ja kaventaa ratkaisevalla tavalla jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntövaltaa ja täysivaltaisuutta. Unionilla on oma ulko- ja turvallisuuspolitiikka, jota jäsenvaltioiden on noudatettava. Unionin turvallisuuspolitiikka pitää sisällään muun ohessa yhteisen puolustuspolitiikan, joka voi johtaa yhteiseen puolustukseen.

Euroopan unionin perustaminen mainitun sopimuksen mukaisesti merkitsee olennaista ja mullistavaa muutosta Euroopan kansojen ja valtioiden elämään. Näin perustavaa laatua oleva muutos edellyttäisi asianomaisten valtioiden kansalaisten kuulemista ja siis kansanäänestystä.

Lopuksi

Aikamme uusliberalistisen kapitalismin ja globalistisen vapaakaupan tuhoisuus on asiaa seuranneille ollut selvää jo parikymmentä vuotta. Kansakunta toisensa jälkeen on joutunut riisumaan hyvinvointipalvelunsa, koska kansat on pantu kilpailemaan kansoja, kansalaiset kansalaisia vastaan. Jopa betoniin valetuksi luultu Saksan talous on jo ajettu ahtaalle. On naiivia uskotella, että viiden miljoonan asukkaan maa voisi menestyä tässä kaikkien sodassa kaikkia vastaan.

Muuan kuvaava esimerkki siitä, mistä perimmältään on kysymys, liittyy Irakin sodan 'päättymiseen' eli siihen, mitä George W. Bush kutsui sodan päättymiseksi. Tuolloin George W. Bush tarjosi ensimmäisenä rauhaneleenä Lähi-idän maille vapaakauppasopimuksia.14)

Vapaakaupasta on meillä Suomessa tehty ‘keisarin uudet vaatteet’: On muka impivaaralaista vastustaa sitä. Professori Pertti Haaparanta totesi äskettäin, että Suomen poliittisen ja virkamieseliitin pyrkiminen EU:n kaikkiin ”ytimiin”, lähtee ennen muuta halusta päästä tavoittelemaan avautuvia EU:n huippuvirkoja.15) (EU:n esittämien vaatimusten tinkimättömän toteutuksen johtokaksikko, Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen, on elävä esimerkki Haaparannan analyysin osuvuudesta.)

Päätelmä: Suomen on syytä irtautua Euroopan unionista.

LÄHTEET

1) VATT:n erikoistutkija Teuvo Junka: EU-jäsenyyden vaikutuksia kuntiin. Helsinki 2002

2) Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT

3) European Report 2588/2001

4) Suomen Pankin tilastot

5) Teuvo Junka: Miksi kultamuna katosi - mitä sen palauttaminen merkitsisi. Helsinki 2003

6) Teuvo Junka: Mistä yksityistämisessä on kysymys. Helsinki 2001

7) Europarlamentaarikko Esko Seppänen: Tuontirahan maihinnousu. Helsinki 2002

8) OECD Health Data 2002

9) OECD Health Data 1998

10) Työmininisteriön neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen: Työllisyyden ankarat realiteetit. Helsinki 2002

11) Työvoimatutkimus/Tilastokeskus

12) Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2003. MTT. Helsinki 2003

13) Helsingin Sanomat (HS) 11.6.2003: EU:n tukiuudistus rokottaa suomalaisia

14) HS 10.5.2003: Bush ehdotti vapaakauppaa Lähi-idän maiden kanssa

15) Helsingin Kauppakorkeakoulun professori Pertti Haaparanta: Ytimet syntyvät aina suurten maiden ympärille, HS 22.7.2003

16) Eduskunnan joulukuussa 2006 hyväksymän Euroopan perustuslakisopimuksen teksti * Suomen kolme suurinta eduskuntapuoluetta ovat eduskuntavaalien tuloksilla mitattuina olleet vuodesta 1983 lukien SDP, Kokoomus ja Keskusta. Nuo kolme puoluetta ovat siis hallinneet (hallituksessa ja / tai eduskunnassa) maata yhdenjaksoisesti 24 vuotta. Tuosta ajasta SDP on istunut hallituksessa 20 vuotta. Kokoomus on istunut hallituksessa (sanottuna 24 vuoden jaksona) 16 vuotta. Keskusta on istunut hallituksessa mainittuna aikana 12 vuotta. Saman kauden tasavallan presidentteinä ovat toimineet SDP:n Mauno Koivisto (27.1.1982-1.3.1994) ja SDP:n Martti Ahtisaari (1.3.1994-1.3.2000). * Sorsan III hallitus 19.2.1982 - 6.5.1983 (pääministeri: SDP:n Kalevi Sorsa; valtiovarainministeri: Keskustan Ahti Pekkala) Sorsan IV hallitus 6.5.1983 - 30.4.1987 (pääministeri: SDP:n Kalevi Sorsa; valtiovarainministeri: 1. Keskustan Ahti Pekkala, 2. Keskustan Esko Ollila) Holkerin hallitus 30.4.1987 - 26.4.1991 (pääministeri: Kokoomuksen Harri Holkeri; valtiovarainministeri: 1. SDP:n Erkki Liikanen, 2. SDP:n Matti Louekoski) Ahon hallitus 26.4.1991 - 13.4.1995 (pääministeri: Keskustan Esko Aho; valtiovarainministeri: Kokoomuksen Iiro Viinanen) Lipposen I hallitus 13.4.1995 - 15.4.1999 (pääministeri: SDP:n Paavo Lipponen; valtiovarainministeri: 1. Kokoomuksen Iiro Viinanen, 2. Kokoomuksen Sauli Niinistö) Lipposen II hallitus 15.4.1999 - 17.4.2003 (pääministeri: SDP:n Paavo Lipponen; valtiovarainministeri: Kokoomuksen Sauli Niinistö) Jäätteenmäen hallitus 17.4.2003 - 24.6.2003 (pääministeri: Keskustan Anneli Jäätteenmäki; valtiovarainministeri: SDP:n Antti Kalliomäki) Vanhasen hallitus 24.6.2003 - (pääministeri: Keskustan Matti Vanhanen; valtiovarainministeri: 1. SDP:n Antti Kalliomäki, 2. SDP:n Eero Heinäluoma) * Huhtikuussa 1992 Eduskunnassa herättiin käymään keskustelua rahamarkkinoilla 1980-luvulla tapahtuneesta vapautumisesta. Valtiovarainministeri Iiro Viinanen myönsi vastauksessaan mm. seuraavaa:

"Vapautumisella on ollut merkittäviä kansantaloudellisia ja yhteiskunnallisia seurauksia, jotka eivät kaikki ole suinkaan olleet myönteisiä" (valtiovarainministeri Iiro Viinanen 11.5.1992).

Itse asiassa on varsin selvää, että Suomen hyvinvointivaltion romahduttaminen aloitettiin 1980-luvulla ja osin 1990-luvulla toteutetulla hallitsemattomalla rahamarkkinoiden vapauttamisella ja sitä johdonmukaisesti seuranneella pankkikriisillä sekä senjälkeisellä talouslamalla.

Suomen rahoitusmarkkinoiden vapauttaminen toteutettiin keskeisiltä osilta vuosina 1983-1993. Vuosia 1987 - 1989 on kutsuttu talouden hulluiksi vuosiksi (ks. esim. Kustaa Hulkon toimittama kirja PIHALLA KUIN LUMIUKKO? - PANKKIVALTUUSTON KESKUSTELUJA RAHAPOLITIIKASTA JA PANKKIKRIISISTÄ).

Vuonna 1985 valuuttapankit saivat oikeuden käyttää rajoitetusti valuuttaoptioita.

Vuonna 1986 pankkilainojen korkosäätely poistettiin sekä teollisuusyritysten ja varustamojen pitkäaikainen lainanotto ulkomailta vapautettiin.

Vuonna 1987: muidenkin yritysten pitkäaikainen lainanotto ulkomailta vapautettiin; avomarkkinaoperaatiot aloitettiin, Heliborkorot otettiin käyttöön, henkilöluotto-ohjeista luovuttiin.

Vuonna 1988: vaihtuvakorkoisuus sallittiin kaikille lainoille; yritysten suorat sijoitukset ulkomaille vapautettiin.

Vuonna 1989 valuuttamääräyksiä lievennettiin.

Vuonna 1990: Kotitalouksien sijoitukset ulkomaille vapautettiin eli sallittiin; lyhytaikaiset pääomaliikkeet vapautettiin.

Vuonna 1991 kotitalouksien lainanotto ulkomailta vapautettiin.

Vuonna 1993 pitkäaikaiset pääomaliikkeet vapautettiin.

Suomen pankkikriisin oireet nousivat julkisuuteen SKOPin, joka oli keskeisessä asemassa 1980-luvun pankkikriisissä, ajauduttua ylitsepääsemättömään likviditeettikriisiin. Kriisi alkoi 19.9.1991 kun Suomen Pankki ilmoitti, että se ottaa SKOPin hoitoonsa. * Rahamarkkinoiden hallitsemattomasta vapauttamisesta (1983-1993) saamme siis kiittää poliittisen vastuun osalta Sorsan III hallitusta, Sorsan IV hallitusta, Holkerin hallitusta ja Ahon hallitusta sekä niiden pääministereitä ja valtiovarainministereitä (pääministerit Sorsa/SDP, Holkeri/Kokoomus ja Aho/Keskusta sekä valtiovarainministerit Pekkala/Keskusta, Ollila/Keskusta, Liikanen/SDP, Louekoski/SDP ja Viinanen/Kokoomus) samoin kuin luonnollisesti kaikkien kolmen suurimman puolueen (SDP, Kokoomus ja Keskusta) poliitikkoja ja kansanedustajia. Talouden hullujen vuosien (1987-1989) politiikasta vastasi pääosin Holkerin hallitus eli troikka Holkeri/Kokoomus - Liikanen/SDP - Louekoski/SDP.

Tässä on turhaa kertoa enemmän itse pankkikriisistä ja sen tuhoisista seurauksista (mm. talouslamoineen): kymmenet tuhannet yritykset ajettiin konkurssiin, sadat tuhannet ihmiset joutuivat työttömiksi, valtavat omaisuusmassat vaihtoivat omistajaa, pilkkahintaan, hyvinvointivaltio ajettiin alas, suuri osa maan valtiollista täysivaltaisuutta luovutettiin Euroopan suurvaltojen valtaeliiteille EU-jäsenyyden muodossa (1.1.1995 lukien).

Tämän päivän saldo (EU-jäsenyyskauden saldo): hyvinvointivaltio on romutettu; kansallisomaisuus, valtion omaisuus, on pitkälle myyty; maa on 'parturoitu'; maassa on suuri työttömien armeija ja yli 600.000 köyhää. Lasten köyhyys on huomattavasti lisääntynyt. Maassa on noin 7.400 asunnotonta ihmistä. Terveydenhoito on varsin heikkotasoista. Sairaaloissa on yhä vähemmän hoitajia, jotka urakoivat pienellä palkalla ylivoimaisen tehtävän edessä. Monet ovat uupuneita tai loppuunpalaneita. Tänä päivänä vain upporikkaat rikastuvat. Suhteellinen köyhyys etenee kuin kaikki nielevä pandemia. Maata hallitsee taloudellisesti yhä edelleen tuhoisa uusliberalistinen ryöstökapitalismi, jonka kapellimestareille mikään ei riitä. Poliittisesti vallankahvassa istuvat edelleen ne samat kolme suurinta puoluetta, jotka ovat hallinnoineet yhtämittaisesti 24 vuotta. * SUOMEN NETTOMAKSUT (eli miinus - ; miljoonaa euroa) EU:LLE

VUOSINA 1995 – 2007 :

vuosi (miinus - ; miljoonaa euroa)

1995: - 256 1996: - 89 1997: - 69 1998: - 252 1999: - 361 2000: + 130 (tuolloin siis Suomi sai poikkeuksellisesti nettotuloja) 2001: - 271 2002: - 36 2003: - 73 2004: - 153 2005: - 186 2006: - 487,8 (valtion tilinpäätöksen mukaan) 2007: - 443 (valtion budjettiesityksen mukaan)

Suomen nettomaksut EU:lle vuosina 1995- 2007 ovat yhteensä: 2.546,8 miljoonaa euroa ( = 2,55 miljardia euroa) (luvut on saatu VATT:n tutkijalta, joka on alan ehdottomia asiantuntijoita). * Kolmen suurimman eduskuntapuolueen puheenjohtajat eivät ole valmiita lupaamaan, että Suomen kehitysapu nousee ensi vaalikaudella YK:n tavoitetasolle. Pääministeriehdokkaat Matti Vanhanen (kesk.), Eero Heinäluoma (sd.) ja Jyrki Katainen (kok.) arvioivat EVA:n vaalifoorumissa, että 0,7 prosentin tavoitteen saavuttamiseen menee pitempi aika.

Uutisen johdosta on todettavissa seuraavaa. Tiedossani on, että eräät hyväntahtoiset ihmiset ovat perustelleet ja perustelevat Suomen EU-jäsenyyttä sillä seikalla, että tällä tavoin autamme EU:n jäsenvaltioiden köyhiä. Tämä on sinänsä kaunis ajatus. Tuo ajatus on kuitenkin selektiivinen. Miksi me emme autaisi koko maailman köyhiä? Siihen meillä on jo valmis järjestelmä: YK:n kehitysapujärjestelmä. YK:n suosituksen mukaisesti jokaisen maan tulisi antaa 0,7 prosenttia kansantuotteestaan kehitysapuun. Monet maat, kuten Suomi, eivät täytä tätä kriteeriä.

Suomen bruttokansantuote vuonna 2005 oli 155,3 miljardia euroa (155.300 miljoonaa euroa).

0,7 prosenttia mainitusta summasta on noin 1.087 miljoonaa euroa.

Kehitysapua Suomi antoi vuonna 2005 yhteensä 721 miljoonaa euroa, joka oli 0,47 prosenttia bruttokansantuotteesta.

(Vuonna 2004 OECDn jäsenmaat antoivat 78.6 miljardia yhdysvaltojen dollaria kehitysapua. Euroopan unionin osuus tästä oli 42.9 miljardia. Bruttokansantuotteesta EU antoi 0.36%, yksittäisistä maista eniten Norja 0.87% ja vähiten Italia 0.15%. Suomi oli lähellä EUn keskitasoa 0.35%:lla.)

Suomella oli siis vuonna 2005 varaa antaa kehitysapua 0,47 prosenttia bruttokansantuotteesta eli 721 miljoonaa euroa. Suomella ei ollut varaa antaa kehitysapua 0.7 prosenttia bruttokansantuotteesta, mikä olisi vaatinut vielä 366 miljoonan euron antamista.

MIKSI ei voinut? No siksi, että vuonna 2005 Suomi maksoi EU-jäsenyyden nettomaksuna EU:lle

MUTTA: Suomella on varaa maksaa vuonna 2007 EU:lle nettomaksuina 443 miljoonaa euroa.

Suomella on ollut ja on varaa maksaa nettomaksuina EU-jäsenyydestä vuosina 1995-2007 (eli 13 vuoden jaksolla) yhteensä 2.546,8 miljoonaa euroa eli 2,55 miljardia euroon.

Tästä havaitsemme, ettei Suomi ole aidosti solidaarinen maailman kansojen köyhille. Suomi auttaa rikasta Eurooppaa mutta se ei ole valmis auttamaan maailman kansoja ja niiden köyhiä edes YK:n edellyttämällä tavalla.

Mikäli suomi irtaantuisi EU:sta, se kykenisi aitoon yleismaailmalliseen solidaarisuuteen.

Olen henkilökohtiasesti yleismaailmallisen solidaarisuuden kannalla. Valitettavasti EU on muodostunut sellaisen solidaarisuuden esteeksi. Eu nöyristelee maailman suurinta terroristivaltiota (Noam Chomskyn käyttämä termi) ja maailman suurinta roistovaltiota (William Blumin käyttämä termi) USA:ta. EU ei ole kyennyt solidaarisuuteen maailan köyhiä kohtaan eikä esimerkiksi USA:n piinaamia Kuubaa ja Venezuealaa kohtaan.

On valitettavaa, että myöskään monet suomalaiset niin kutsutut intellektuellit eivät ole kyenneet tai halunneet aitoon solidaarisuuteen suomalaisia köyhiä ja maailman köyhiä kohtaan.

On hämmentävää havaita, että varsin monet niin kutsutut intellektuellit eivät ole käsittäneet, että EU on ollut ja on Euroopan johtavien valtioiden (Saksa, Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta) valtaeliittien projekti. Ei EU:ta ole luotu Euroopan köyhien ja osattomien ehdoilla. Ei EU:ta ole luotu eurooppalisen tai maailman köyhyyden poistamiseksi. Rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet. EU:ssa Suomella on varsin vähäinen vaikutusvalta. * "Kun varallisuutta tarkastellaan ilman vakituista asuntoa, varallisuuserot [Suomessa] ovat kasvaneet aina vuodesta 1988 lähtien. Jos vakituista asuntoa ei ole varallisuudessa mukana, varakkain kymmenesosa omisti 57,3 prosenttia varallisuudesta vuonna 2004." (Lähde: Varallisuustutkimus 2004 [ennakkotiedot]. Tilastokeskus)

Tuo siis tarkoittaa, että muut kuin varakkain kymmenesosa (eli 90 %) omisti Suomessa vuonna 2004 varallisuudesta vain 42,7 % (jos varallisuudessa ei ole mukana vakituista asuntoa).

Tuo siis tarkoittaa, että varakkaimmalla kymmenesosalla menee Suomessa hyvin, todella hyvin.

Edellä tarkoitetusta asiasta ei valtamedia liikoja toitottele. Eikä tästä aiheesta näytä olevan vaaliteemaksi, kuten ei laajemmin esimerkiksi seuraavastakaan pienestä julmasta kertomuksesta:

Kauppalehti kertoi 7.3. etusivullaan, että eduskunnassa äskettäin hyväksytty Suomen ja USA:n välinen sopimus vie Suomelta vuosittain yli 100 miljoonan euron verotulot. Suomalaisten pörssiyhtiöiden osakkeita omistavat amerikkalaisrahastot saavat hyväksytyn sopimuksen perusteella vastedes osinkonsa verosta vapaina. Suomen valtion tämän seurauksena menettämä summa on suurempi kuin varallisuusveron koko tuotto, jonka eduskunta lahjoitti suomalaisille raharikkaille päättäessään jokin aika sitten varallisuusveron kokonaan poistamisesta.

Eduskunnan verojaoston puheenjohtajan Jari Koskisen (Kokoomus) Kauppalehdelle kertoman mukaan verotulojen menetys ei noussut millään tavoin esille Suomen ja USA:n välistä verosopimusta käsiteltäessä. "Eduskunnassa muutos kuitattiin nopeasti. todennäköisesti täysi-istunnossa ei käytetty aiheesta yhtään puheenvuoroa", lehti siteeraa Koskista.

EU-maiden välisten suorien sijoitusten lähdeverosta on jo aikaisemmin luovuttu Suomen ja kaikkien muidenkin Unionin jäsenmaiden raskaasti verotettujen tavallisten kansalaisten tappioksi ilman, että asiasta olisi edes kerrottu heille.

EU on perustettu toteuttamaan suurten pääomien omistajien itsekkäitä etuja kansalaisten suuren enemmistön kustannuksella. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Nykymeno jatkuu ja ilmeisesti vielä pahenee entisestään, ellei maallemme kuuluvaa omaa itsenäistä päätösvaltaa palauteta EU-vallan tilalle. Tämä on Suomen kansan kannalta näiden eduskuntavaalien ylivoimaisesti tärkein kysymys, josta Unionille sielunsa myyneet vallanpitäjäpuolueet tarkoituksellisesti vaikenevat. * MUTTA kuten todettu, monella menee Suomessa hyvin. He ovat yleensä upporikkaita. Hyvin vaikuttaa menevän myös ainakin yhdellä EU:n siunauksellisuuteen uskovalla assistentilla. Siitä on syytä iloita. Iloitkaamme. Amen !

Tapio Kuosma *

En huomaa Tapio Kuosman pohdiskelussa sitä turhaa retoriikkaa jota Ville-Pekka Sorsa on havaitsevinaan. Kuosma arvostelee EU:ta kylläkin ankarasti, mutta nähdäkseni perustellusti. V-P Sorsakin lienee oikeassa siinä, että monet epäkohdat johtuvat Suomen omista ylilyönneistä. Sitä se mallioppilastrauma teettää. Mutta jos Kuosma viljelee retoriikkaa niin Sorsan tekstiä lukiessa joutuu käyttämään sivistyssanakirjaa. Tällä en mitään pahaa tarkoita, päinvastoin.

Onhan sivistyksen viljely ylevämpää kuin vallanpitäjien siunaama joka tuutin tittytainment, jolla ihmisistä kasvatetaan pääoman nöyriä palvelijoita. Pornobisnes on USA:ssa suurteollisuutta, ja ilmeisesti tervetullutta, koska se innovatiivisena, tehokkaana ja kasvuhakuisena kasvattaa BKT:ta.

Viime aikoina EU:n niin sanotut arvot ovat eri yhteyksissä vilahdelleet. Pääministeri Matti Vanhanen ei parantaisi idänsuhteita ennenkuin Venäjä omaksuu Unionin arvot. EU:n 50-vuotisjuhlissa sen arvoja taas kerran ylistettiin. Siinä yhteydessä presidentti Vladimir Putin käyttikin tilaisuutta hyväksi onnitellakseen Unionia ja kiittääkseen sen arvoja.

EU:n arvot ovat valitettavasti markkinakapitalismin arvoja kovimmasta päästä. Ylimainostetuista neljästä vapaudesta vain yhtä, ihmisten vapaata liikkumista, voitaneen lukea pehmeisiin, inhimillisiin arvoihin. Muut kolme arvoa palvelevat ennen kaikkea ylikansallista pääomaa. Kovia ja epäinhimillisiä ääriliberalistisia arvojaan EU vaalii fanaattisesti eikä siedä toisinajattelijoita. Markkinaliberalismista on tullut uskonkappale jonka kyseenalaistamista pidetään kuolemansyntinä.

Niinpä tämän ideologisen järjestelmän mukanaan tuomia vakavia ongelmia joudutaan tutkimaan keskiaikaisen skolastiikan menetelmin. Selvitetään vain seurauksia sekä niiden ilmenemismuotoja ja ihmetellään. Syitä ei voi selvittää, sillä se asia on kielletty aihe, aivan kuten sistema divina keskiajalla. Ari Ojapellon sanoja käyttäen EU:n poliitikot ja talousgurut eivät tunnista syitä, eivät ymmärrä ongelmaa, tarjoavat vääriä ratkaisuja sekä ovat haluttomia toimimaan. Asian voi ilmaista myös siten, että tulokset on kirjoitettu jo tehtävää määriteltäessä, kuten Heikki Patomäki totesi tulevaisuustyöryhmiä arvostellessaan.

Tämän hetken uusliberalismi kykenee harjoittamaan menestyksekästä teknillistä tutkimusta, mutta talous- ja sosiaalitutkimus on pelkkää nollatutkimusta jonka rinnalla 70-luvun Tandem kalpenee. Satuin päivän uutisista kuulemaan kuinka eräät yhteiskuntatutkijat päivittelivät sitä, että nuoriso nykyään 80-prosenttisesti pitää pornoa normaalina ja lukee pornokirjallisuutta kuin me muut Hesaria. Tätä asiaa sitten vatvottiin, ihmeteltiin ja paheksuttiin, mutta syistä ja korjauksista ei ollut tietoa.

Syy on tietenkin nykypäivän uskonto ääriliberalismi, ihmisarvon alleen polkeva pääoman ja bisneksen loukaamattomuus. Mutta se aihe onkin tabu.

En huomaa Tapio Kuosman pohdiskelussa sitä turhaa retoriikkaa jota Ville-Pekka Sorsa on havaitsevinaan. Kuosma arvostelee EU:ta kylläkin ankarasti, mutta nähdäkseni perustellusti. V-P Sorsakin lienee oikeassa siinä, että monet epäkohdat johtuvat Suomen omista ylilyönneistä. Sitä se mallioppilastrauma teettää. Mutta jos Kuosma viljelee retoriikkaa niin Sorsan tekstiä lukiessa joutuu käyttämään sivistyssanakirjaa. Tällä en mitään pahaa tarkoita, päinvastoin.

Onhan sivistyksen viljely ylevämpää kuin vallanpitäjien siunaama joka tuutin tittytainment, jolla ihmisistä kasvatetaan pääoman nöyriä palvelijoita. Pornobisnes on USA:ssa suurteollisuutta, ja ilmeisesti tervetullutta, koska se innovatiivisena, tehokkaana ja kasvuhakuisena kasvattaa BKT:ta.

Viime aikoina EU:n niin sanotut arvot ovat eri yhteyksissä vilahdelleet. Pääministeri Matti Vanhanen ei parantaisi idänsuhteita ennenkuin Venäjä omaksuu Unionin arvot. EU:n 50-vuotisjuhlissa sen arvoja taas kerran ylistettiin. Siinä yhteydessä presidentti Vladimir Putin käyttikin tilaisuutta hyväksi onnitellakseen Unionia ja kiittääkseen sen arvoja.

EU:n arvot ovat valitettavasti markkinakapitalismin arvoja kovimmasta päästä. Ylimainostetuista neljästä vapaudesta vain yhtä, ihmisten vapaata liikkumista, voitaneen lukea pehmeisiin, inhimillisiin arvoihin. Muut kolme arvoa palvelevat ennen kaikkea ylikansallista pääomaa. Kovia ja epäinhimillisiä ääriliberalistisia arvojaan EU vaalii fanaattisesti eikä siedä toisinajattelijoita. Markkinaliberalismista on tullut uskonkappale jonka kyseenalaistamista pidetään kuolemansyntinä.

Niinpä tämän ideologisen järjestelmän mukanaan tuomia vakavia ongelmia joudutaan tutkimaan keskiaikaisen skolastiikan menetelmin. Selvitetään vain seurauksia sekä niiden ilmenemismuotoja ja ihmetellään. Syitä ei voi selvittää, sillä se asia on kielletty aihe, aivan kuten sistema divina keskiajalla. Ari Ojapellon sanoja käyttäen EU:n poliitikot ja talousgurut eivät tunnista syitä, eivät ymmärrä ongelmaa, tarjoavat vääriä ratkaisuja sekä ovat haluttomia toimimaan. Asian voi ilmaista myös siten, että tulokset on kirjoitettu jo tehtävää määriteltäessä, kuten Heikki Patomäki totesi tulevaisuustyöryhmiä arvostellessaan.

Tämän hetken uusliberalismi kykenee harjoittamaan menestyksekästä teknillistä tutkimusta, mutta talous- ja sosiaalitutkimus on pelkkää nollatutkimusta jonka rinnalla 70-luvun Tandem kalpenee. Satuin päivän uutisista kuulemaan kuinka eräät yhteiskuntatutkijat päivittelivät sitä, että nuoriso nykyään 80-prosenttisesti pitää pornoa normaalina ja lukee pornokirjallisuutta kuin me muut Hesaria. Tätä asiaa sitten vatvottiin, ihmeteltiin ja paheksuttiin, mutta syistä ja korjauksista ei ollut tietoa.

Syy on tietenkin nykypäivän uskonto ääriliberalismi, ihmisarvon alleen polkeva pääoman ja bisneksen loukaamattomuus. Mutta se aihe onkin tabu.