Eurooppaan suuntautuvan siirtolaisuuden perusasetelma on yksinkertainen. Euroopassa talous kasvaa ja väestö vanhenee, joten työvoimaa tarvitaan jonkin verran enemmän kuin mitä on luonnollisesti tulossa työmarkkinoille. Euroopan naapurimaissa taas tulotaso on alhaisempi, ja etelään ja kaakkoon mentäessä syntyvyys on jatkuvasti ollut Eurooppaa korkeampi. Muuttoliikkeelle on tarvittavat veto- ja työntövoimatekijät.

Työperäisen siirtolaisuuden vaikutukset niin siirtolaisen vanhan kuin uudenkin kotimaan kansantalouksille ovat olleet perusteellisen kansantaloudellisen tutkimuksen kohteena. Uudessa kotimaassa kansantuote kasvaa hieman ja työnantajayrityksen liikevaihto kasvaa, mikä tietää lisää investointeja ja verotuloja. Työntekijän palkasta osa menee veroihin, asumiseen ja ruokaan. Tämä osa siis jää kiertämään maan rahamarkkinoilla ja laajemmin ajateltuna luo uusia työpaikkoja, kun uusille asukkaille rakennetaan asuntoja ja peruspalveluja.

Köyhissä maissa maastamuutto voi johtaa siihen, että sikäläiset työnantajat joutuvat kilpailemaan osaavasta työvoimasta, jonka seurauksena köyhien maiden palkkataso voi hieman nousta, mikä taas tuo rikkaille maille hieman tasoitusta hintakilpailussa. Toisaalta köyhien maiden kansantuotteesta suurempi osuus jää kotimarkkinoille, mikä tuo lisää rahaa maan talouteen kiertoon. Siitä saa Suomen vientiteollisuuskin osansa, jos rikastuneet kehitysmaiden asukkaat investoivat vaikkapa kännyköihin tai terveydenhuoltoon.

Siirtolaisen lähtömaan kannalta tärkein seikka ovat siirtotyöläisen rahalähetykset kotiin. Ne ovat määrältään usein kehitysyhteistyömäärärahoja suurempia, ja niillä on turvattu monien nuorten opiskelut ja sairaiden hoidot.  

Siirtolaisuutta kuvataan usein luonnonilmiöitä tarkoittavilla kielikuvilla: puhutaan tulvasta, vyörystä tai virrasta. Suurten kansanliikkeiden ja taloudellisten suhdanteiden keskellä tärkeimmän ratkaisun tekee kuitenkin aina yksilö. Kehitysmaan asukas päättää joko lähteä hakemaan parempaa elämää teollisuusmaista tai jäädä kotiin. Kansantalous ja ihmisoikeudet kohtaavatkin juuri silloin, kun arvioidaan yksilön oikeutta tehdä haluamiaan ratkaisuja. Maahanmuutossa kun eivät liiku ainoastaan raha ja tuotannontekijät, vaan muutto toiseen maahan on yksilön ja perheen elämän kannalta valtava ratkaisu.

Mahdoton oleskelulupaprosessi

Elinkeinotoiminta jaetaan kolmeen ryhmään: alkutuotantoon, jalostukseen ja palveluihin. Globalisaation edetessä jalostusta eli teollisuutta on siirretty paljonkin Euroopan ulkopuolelle edullisempien työvoimakustannusten maihin. Tätä kutsutaan yleisesti nimellä Kiina-ilmiö. Ilmiön kääntöpuolena Kiinan ostovoima on parantunut, ja myös suomalaisten tuotteiden vienti Kiinaan on nelinkertaistunut vuosina 1996–2006 (lähde: Tullihallituksen ulkomaankauppatilasto).

EU:n maataloustukijärjestelmä huolehtii siitä, että alkutuotantoa ei voida merkittävästi siirtää pois EU-alueelta. Palveluiden  siirtäminen on käytännössä vaikeaa joitakin harvinaisia poikkeuksia lukuun ottamatta. Suomalaisten asunnot ja autot täytyy remontoida Suomessa, ja jos suomalainen sairastuu, hän yleensä haluaa päästä hoitoon lähelle kotiaan ja omaisiaan. Kun kesken työpäivän iskee nälkä, en voi lähteä Turkkiin kebabille vaan ostan ruokani työpaikan naapurista. Väestön ikääntyessä ja työikäisten vapaa-ajan vähentyessä erilaisten palveluiden kysyntä kasvaa.

Siirtolaisuuden rajoittaminen osuu kaikkein kipeimmin juuri palvelusektorin kehitykseen. Palvelusektorin kapasiteettia voidaan kasvattaa vain lisäämällä siirtolaisuutta.

Tähän rakoon iskee yhteiskunnallinen valvontakoneisto. Kaikissa Euroopan maissa siirtolaisen hyväksymiselle on asetettu korkeat kriteerit, ja byrokratia on hidasta. Esimerkiksi Suomessa työntekijän oleskeluluvan hakuprosessi on monivaiheinen ja kestää yleensä 8–9 kuukautta.

Hakijalla tulee olla jo ennen hakemuksen jättämistä työsopimus Suomessa toimivan yrityksen kanssa, mutta silti oleskelulupaa pitää odottaa hakijan kotimaassa. Oleskelulupahakemus voidaan hylätä lähes mistä syystä tahansa, koska ulkomaalaislain pahamaineisen 36 § 2 momentin mukaan lupaa ei myönnetä, jos ”oleskelulupaa on haettu maahantulosäännösten kiertämiseksi”. Tällaisia syitä ovat olleet Ulkomaalaisviraston käytännöissä esimerkiksi se, että työntekijä on useita vuosia aikaisemmin ollut Suomessa turvapaikanhakijana tai hän on aikaisemmin hakenut oleskelulupaa jollain toisella perusteella eikä sitä ole myönnetty. Kielteisestä päätöksestä voi toki valittaa, mutta prosessi hallinto-oikeudessa kestää lähes vuoden.

Kehitysmaiden köyhät eivät siis voi lähteä mukaan vaikeaan oleskelulupaprosessiin, koska se edellyttää matkaa Suomeen työnhakuun, vakuuttavaa esiintymistä suomalaisen työnantajan edessä ja paluuta kotimaahan, jossa oleskelulupaa pitää odotella pitkään.

Suomessa toimii siivoojina ja roska-autonkuljettajina ihmisiä, joilla on huomattavasti vaativampiin tehtäviin soveltuva koulutus ja joiden vanhemmat ovat kotimaidensa ylempää keskiluokkaa. Silti puhdistus- ja siivousalan työehtosopimuksen mukainen 1300 euron kuukausipalkka on enemmän kuin mitä kehitysmaissa akateemisen koulutuksen saaneet voisivat koskaan ansaita. Sen saavuttamiseksi ollaan valmiita investoimaan koko suvun varoja. Kun vielä siirtotyöläiset sulloutuvat isolla porukalla pieniin yksiöihin asumaan, optimaalinen kustannustehokkuus on saavutettu.

Maahanmuutto on perheelle aina haaste, ja Suomen työperäinen maahanmuuttojärjestelmä onkin tunnettu perheiden hajottajana. Mitä suurempi on työntekijän palkka, sitä useamman perheenjäsenen hän saa mukaansa tuoda. Monessa maahanmuuttajaperheessä onkin jouduttu tekemään kipeitä ratkaisuja siitä, ketkä lapsista jäävät kotimaahan ja ketkä tulevat Suomeen. Voi vain arvailla, mikä vaikutus tällä on lasten kasvuun ja kehitykseen.

Ulkomaalaislaki hyväksyy perheenjäseniksi vain puolison ja ne alaikäiset lapset, joiden huoltaja Suomessa asuva henkilö on. Työntekijän iäkkäiden vanhempien tuominen Suomeen asumaan on ulkomaalaislain nimenomaisella säännöksellä kielletty, vaikka työntekijän palkka olisi kuinka korkea tahansa.

Kysymys siirtolaisuudesta ratkaisee Euroopan kehityksen

Tämän byrokraattisen painajaisen äärellä eurooppalaiset työnantajat ovat edelleen halukkaita värväämään uutta työvoimaa, ja uusia tulijoita riittää. Järjestelmän ankaruus ja toisaalta paremman elämän houkutus synnyttävät monenlaisia lieveilmiöitä ja inhimillisiä tragedioita. Euroopan työmarkkinoiden vetovoima tunnetaan ympäri maailman, ja joka vuosi tuhansia ihmisiä hukkuu Välimereen tavoitellessaan eurooppalaista unelmaa.

Kokonaisen afrikkalaisen suvun varat saattavat tuhoutua, kun suomalainen virkamies antaa kielteisen päätöksen oleskelulupahakemukseen. Suomen monimutkaista lainsäädäntöä on vaikea ymmärtää saati selittää afrikkalaisten heimovanhimpien kielellä.

Turvapaikkajärjestelmästä on käytännössä tullut keino päästä Euroopan työmarkkinoille takaoven kautta, koska useimmissa EU-maissa turvapaikanhakijat saavat tehdä töitä hakemuksen käsittelyaikana. Näin turvapaikkaprosessi on menettämässä arvokasta rooliaan kansainvälisen suojelun välineenä.

Kun muutaman vuoden ahkerasti työtä tehnyt turvapaikanhakija käännytetään kotimaahansa kielteisen päätöksen jälkeen, eurooppalainen yhteiskunta säästää rahaa, koska sen ei tarvitse sitoutua entisen työntekijänsä sosiaaliturvaan eikä peruspalveluihin, mutta samalla Eurooppa saa käytettäväkseen turvapaikanhakijan maksamat verot ja hänen työnantajalleen muodostuneen työn lisäarvon.

Naiskauppa ja prostituutio ovat vakavia ihmisoikeusongelmia, ja niitä vastaan on löydettävä uusia keinoja. On silti jotenkin irvokasta käydä suuren mittaluokan kampanjaa seksuaalipalveluiden kriminalisoinnin puolesta, kun kehitysmaiden naisten on huomattavasti helpompaa tulla Suomeen prostituoiduiksi kuin laillisesti töihin.

Työperäisen maahanmuuttopolitiikan kaksoismoraalia on vaikea ymmärtää. Sille ei löydy kansantaloudellista selitystä. Työntekijöiden oleskeluluvat ovat ensimmäiset neljä vuotta määräaikaisia, joten ulkomaalaiset työntekijät voidaan periaatteessa karkottaa kotimaihinsa, jos Suomeen tulee vakava taloustaantuma neljän vuoden sisällä ensimmäisen oleskeluluvan myöntämisestä ja työmarkkinoille tulee taas lisää kotimaisia työttömiä.

Oikeus työhön ja toimeentuloon kuuluu ihmisoikeuksiin. Siirtolaisuuden helpottaminen on keino tasoittaa globaalia eriarvoisuutta ja elintasokuilua niin, että mikään osapuoli ei häviä. Kysymys siirtolaisuudesta ratkaisee osaltaan myös sen, mihin suuntaan tulevaisuuden Eurooppa kehittyy niin kulttuurillisesti, etniseltä koostumukseltaan kuin myös taloudellisesti.

Ville Hoikkala