Sitä on hoettu kuin mantraa: EU on rauhan asialla sekä Euroopassa (8% maailman väestöstä) että sen ulkopuolella (92% väestöstä).

On totta, että EU on osaltaan vaikuttanut Euroopan tervehtymiseen vuoden 1945 jälkeen. Sekin on totta, ettei EU ole tehnyt mitään sellaista kuin Yhdysvallat Irakissa. On myös hienoa, että nuoret voivat opiskella ja tehdä töitä eri puolella Eurooppaa. EU antaa myös enemmän kehitysapua kuin muut. Vielä sekin on totta, että valtioiden integraatio näyttää vähentäneen kansainvälisen selkkauksen riskiä Euroopan maaperällä.

Mutta kolikolla on kuitenkin se kuuluisa toinen puoli. Perustuslaillisesta sopimuksesta puuttuu täysin rauhan filosofia, politiikka ja instituutiot. Jos luet sopimustekstin, yllätyt pahemman kerran.

Siitä puuttuvat kaikenlaiset strategiat, joilla pyritään vähentämään suoraa, rakenteellista, kulttuurista ja ympäristöön kohdistuvaa väkivaltaa Euroopassa ja sen ulkopuolella.

Perussopimuksen ”turvallisuusfilosofia” on kirjattu Javier Solanan allekirjoittamaan 16-sivuiseen asiakirjaan nimeltä ”Turvallisempi Eurooppa oikeudenmukaisemmassa maailmassa”. Se on eri lähteistä – luultavasti joistakin hänen puheistaan – koottu suppea ja sattumanvarainen teksti. Asiakirja on melko itseriittoinen; siinä ei ole mitään analyysia ja sen sisältämä lista EU:n uhkakuvista – terrorismi ja ydinaseiden leviäminen etunenässä – on toisinto Bushin hallinnon näkemyksistä.

On yllättävää, etteivät useammat turvallisuus- ja rauhanajattelijat ole kiinnittäneet huomiota tämän asiakirjan pinnallisuuteen (Johan Galtung on poikkeus). On loukkaus 450 miljoonaa EU:n kansalaista kohtaan tarjota laadullisesti ja määrällisesti noin köyhää paperia tulevaisuuden rauhan ja turvallisuuden perustaksi, puhumattakaan muusta maailmasta, jossa EU saarnaa edistävänsä rauhaa!

EU velvoittaa jäsenmaitaan lisäämään sotilaallista voimaa. Se nojautuu kaikista maailman järjestöistä eniten Natoon – ei YK:hon tai ETYJ:iin – ja se luo perustan Euroopan sotilasteolliselle kompleksille. Lisäksi EU keskittää turvallisuusasiat ylimmälle johdolle ja jättää parlamentin tällä saralla ilman todellista vaikutusvaltaa.

YK:n peruskirja on sata kertaa visionäärisempi ja rauhaa rakentavampi kuin vanhakantainen EU:n perussopimus. Kyseisen asiakirjan on lukenut korkeintaan prosentti eurooppalaisista. Miksi? Koska se on 474 sivua pitkä, osin mahdoton luettavaksi ja se käsittelee sellaisiakin pikkuasioita, jotka eivät kuulu mihinkään perustuslakiin.

Lisäksi EU ei ole kyennyt muovaamaan yhteistä politiikkaa Balkanin, Afganistanin ja Irakin kohdalla. Suuret jäsenmaat eivät välitä yhteisen politiikan vaatimuksesta, ja pienet maat – kuten Ruotsi – ovat lakanneet harjoittamasta itsenäistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa pystyäkseen integroitumaan yhteiseen linjaan, joka toistuvasti jää toteutumatta.
Eikä ole syytä unohtaa, että unionin voima lepää ydinaseiden varassa, koska Ranskalla ja Isolla-Britannialla on niitä, mutta tätä seikkaa ei edes mainita perussopimuksessa.

* * *

Transnational Foundation (TFF) ja sen asiantuntijat ovat puhuneet EU:n turvallisuudesta, konfliktinratkaisusta ja rauhanulottuvuudesta jo vuosia. Esimerkiksi 33 vuotta sitten Johan Galtung kirjoitti kriittisesti EU:sta artikkelissaan "The European Community. A Super Power in the Making". Hän ennusti suurelta osin tämän päivän tilanteen ja EU:n asiantuntijuuden puutteen rauhankysymyksissä.

TFF on vuosien varrella kehittänyt EU:n konfliktinkäsittelyfoorumin, josta löytyy muun muassa tuoreita artikkeleita Erni ja Ola Friholtilta, jotka eivät ainoastaan ole lukeneet ja kritisoineet EU:n perussopimusta vaan myös muotoilleet sitä uusiksi. Heidän visionäärinen ja rakentava artikkelinsa on nimeltään "We want a constitution for the 21st Century, not for the 20th".
Jotkut voivat pitää heidän ehdotuksiaan “idealistisina”, mutta ennen niiden tuomitsemista on syytä lukea perussopimuksen teksti ja miettiä, miksi siitä puuttuu täysin tähän aikaan sopiva uudenlainen ajattelu ja edes pienetkin visiot siitä, mitä seuraavien vuosikymmenten aikana pitää tehdä edes vähän inhimillisemmän maailman rakentamiseksi.

Yksi syy siihen voi olla se, että perussopimuksen valmistelua johti kolme noin 70-vuotiasta miestä. Friholtien yksi kritiikin kohde on nimenomaan se, että perussopimuksesta huokuu vanhakantainen patriarkaalinen ajattelu ja näkökulmat.

Euroopan naisten on syytä panna tämä merkille ja toimia sen puolesta, että saisimme tasa-arvoisemman lähestymistavan EU:hun ja sen rauhan filosofiaan.

Olen itse julkaissut pienen kirjasen nimeltä  "Does the EU Promote Peace? Analysis, Criticism and Alternatives", jossa analysoin sitä, mitä perussopimus sanoo suorasta, rakenteellisesta, kulttuurisesta ja ympäristöllisestä väkivallasta. Oli kiinnostavaa nähdä, kuinka usein tietyt sanat on mainittu perussopimuksen tekstissä. Tulos on paljastava. Seuraavassa on lueteltu keskeiset englanninkieliset käsitteet ja niiden ilmestymiskerrat:

Peace, 8 kertaa
Conflict prevention/prevent conflicts, 5 kertaa
Defence/defence policy, 64 kertaa
Security/security policy/inner security, 81 kertaa
Military/armed forces, 21 kertaa
Terror and terrorism, 10 kertaa
The new EU foreign minister, 71 kertaa
Trust-building, arms control, reconciliation, détente, disarmament, non-violence, 0 kertaa (!)

Karkeasti laskien suhde niiden käsitteiden välillä, jotka koskevat rauhaa, konfliktien estoa ja muita ei-sotilaallisia teemoja, ja toisaalta niiden, jotka viittaavat aseelliseen turvallisuusajatteluun, on 1:20.

Analyysissani olen tutkinut myös vaihtoehtoja – sitä, mitä perussopimuksessa olisi voinut olla, jos sen olisivat kirjoittaneet maailmaa toisista lähtökohdista katsovat nuoret miehet ja naiset, joilla on aavistusta ja koulutusta puolustukseen, turvallisuuteen, konfliktinratkaisuun ja rauhaan liittyvissä asioissa. Kirjoituksessani väitän, että EU:sta ei voi eikä siitä saa tulla Yhdysvaltain sotilaallisen voiman vastapainoa, vaan siitä voisi tulla kipeästi kaivattu toisenlainen vaihtoehto, jos turvallisuus ja rauha nähtäisiin aivan uudella tavalla. Jos EU ei tartu tähän vaihtoehtoon nyt, kun Yhdysvaltojen imperiumi on hitaasti mutta varmasti murenemassa eikä sillä ole kuin harvoja ystäviä eri puolilla maailmaa, EU menettää parhaimman tilaisuutensa, mitä sillä on koskaan ollut.

Riippumatta siitä elvytetäänkö jo kerran kuopattua perussopimusta – kuten liittokansleri Angela Merkel aikoo – vai haudataanko se virallisesti, Euroopan unionin puolustus-, ulko-, turvallisuus- ja ”rauhanpolitiikka” tulee perustumaan juuri sille ajattelulle ja maailmannäkemykselle, joka sopimukseen sisältyy. Mitään muutakaan ei ole tarjolla.
Tästä surullisesta tilanteesta olisi syytä keskustella paljon enemmän niissä maissa, jotka odottavat pääsyä EU:n jäseniksi. Valitettavasti kuitenkin tämä liberaali, moniarvoinen länsi, jonka syliin nämä maat ovat ryntäämässä päästyään irti Neuvostoliiton otteesta, ei ole niin liberaali, että antaisi hakijamaiden valita vapaasti. EU:n demokraattinen viesti on täysin selvä: teillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin liittyä EU:hun ja Natoon meidän ehdoillamme! Ja on syytä muistaa, että kun on sisällä, ulos ei enää ole menemistä!

Ottaen huomioon EU:n “perustuslain” tärkeyden median, intellektuellien ja kansalaisjärjestöjen olisi syytä istua alas ja lukea tämä asiakirja ja aloittaa kiivas keskustelu siitä, miten voimme luoda jotain uutta, jotain joka voisi herättää Euroopan ja muidenkin maanosien nuorten kiinnostuksen ja energian. Miten voimme luoda todellisen perustuslain, joka tarjoaisi toivoa oikeudenmukaisemmasta ja rauhanomaisemmasta maailmasta.

Joten lue perussopimuksen teksti ja ylläty! Päinvastoin kuin olet kuullut, siinä ei tarjota mitään toivoa todellisesta konfliktienratkaisusta tai rauhasta. Tässä suhteessa EU tarvitsee reformia paljon kipeämmin kuin YK.

Jan Öberg

Kirjoittaja on rauhan- ja konfliktinratkaisukysymyksiin erikoistuneen Transnational Foundationin johtaja. Kyseinen artikkeli on julkaistu alunperin joulukuussa 2005 otsikolla Is the European Union pro-peace?

Suomentanut Jorma Penttinen