(Artikkeli julkaistu alun perin Guardianissa 8.5.2007)

Mitä vaaditaan, että joku valtio ei kelpaa johtamaan Euroopan virallista ihmisoikeusjärjestöä? Homojen vainoamista? Tuskinpa. Poliittisten vastustajien kiduttamista ja murhaamista? Unohda koko juttu. Laittoman sodan aloittamista? Älä naurata. Euroopan neuvosto ei näytä piittaavan siitä, mikä maa on sen äänitorvena.

Tulevana torstaina neuvoston puheenjohtajuus siirtyy Serbialle. Se ei ole ainoa maa Euroopassa, joka on syyllistynyt ihmisoikeusloukkauksiin, mutta Serbian erottaa muista maista se, että maan rikokset ovat kiistattomia. Human Rights Watchista presidentti Bushiin kaikki ovat kehottaneet maan hallitusta luovuttamaan Ratko Mladićin – kenraalin joka on vastuussa Sarajevon teurastuksista – Haagin sotarikostuomioistuimen eteen. Siitä päättäminen, että kyseinen maa ei kelpaa Euroopan neuvoston johtoon, luulisi olevan yksinkertaista ja poliittisesti vaivatonta. Jos Euroopan maat eivät löydä rohkeutta toimia Serbiaa vastaan, ne eivät löydä rohkeutta toimia ketään vastaan. Silloin ihmisoikeuksista tulee kuollut kirjain.

Mutta jotain outoa on niissä purkauksissa, joita Serbian tuleva puheenjohtajuus herättää – niitä ei ole lainkaan. Maan puheenjohtajuus, joka tekee pilkkaa kaikesta siitä mitä neuvosto edustaa, on kohdannut vain väistelyä ja vaikenemista. Syykin on selvä: jos jokin Euroopan maa alkaa kritisoida toista jäsenmaata, sen oma ihmisoikeuspolitiikka tulee tarkastelun alle, kun on puheenjohtajuuden vuoro. Siinä pelossa että jotain voisi paljastua, neuvoston jäsenmaat ovat vaivihkaa päättäneet sulkea silmänsä toisten maiden ihmisoikeusrikkomuksilta.

Euroopan neuvosto on aivan toinen elin kuin Euroopan unioni. Neuvoston perustamista ehdotti Winston Churchill, ja järjestö perustettiin vuonna 1949 ”edistämään rauhaa oikeuteen nojaten”. Se perusti työnsä ihmisoikeussopimuksiin, ja neuvoston alaisuudessa on myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Euroopan neuvoston vuotuinen budjetti on 197 miljoonaa euroa, ja jäsenmaita on nykyisin 46. Siihen kuuluvat kaikki Euroopan maat lukuun ottamatta Valko-Venäjää ja Montenegroa. Valko-Venäjän erottaminen oli ehkä neuvoston historian vaikein päätös.

On syytä huomata kuinka pelkurimaisesti neuvosto on suhtautunut Venäjään. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on toistuvasti tuominnut Venäjän väärinkäytökset Tšetšeniassa. Venäjä on silmänlumeeksi ollut noudattavinaan tuomioistuimen päätöksiä – esimerkiksi antaen muutaman ruplan korvauksia – mutta samaan aikaan se on suojellut ja tukenut henkilöitä, jotka ovat syyllistyneet kidutuksiin, kidnappauksiin ja murhiin. On Venäjä reagoinut muutenkin. Se on pahoinpidellyt tai tappanut tuomioistuimeen valittaneita. Esimerkiksi toukokuussa 2003 aseistautuneet miehet hyökkäsivät Zura Bitievan – joka oli tehnyt valituksen ihmisoikeustuomioistuimelle hänen laittomasta pidätyksestään ja kidutuksesta – asuntoon ja tappoivat hänet ja hänen kolme perheenjäsentään. Jutun käsittely lopetettiin.

Neuvoston jäsenmaiden on noudatettava ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä, mutta ne kääntävät katseensa muualle. Silloinkin kun Euroopan neuvoston delegaatio Tšetšeniassa räjäytettiin hengiltä vuonna 2003, jäsenmaiden hallitukset pysyivät vaiti. Sen vuoksi Venäjä ei ole vieläkään tehnyt tapauksesta kunnollista tutkintaa. Neuvoston arvovalta murenee pala palalta tällaisten kyyristelyjen vuoksi.

Neuvoston työtä johtavat ulkoministerit sekä järjestön sihteeristö eivät tunnu tästä piittaavan. Kun Venäjän vuoro oli viime vuonna ottaa neuvoston puheenjohtajuus, neuvoston pääsihterei Terry Davis väitti, että häly Tšetšeniasta johtuu siitä, että länsi on hyysännyt Itä-Euroopan valtioita. Hän totesi myös, että Venäjällä on uskottava ”toimintaohjelma, jolla pyritään estämään vastaavat ihmisoikeusloukkaukset tulevaisuudessa”. Se oli täysin tyhjää puhetta. On vaikea ymmärtää, miksi Davis katsoo velvollisuudekseen vähätellä jäsenmaiden ihmisoikeusloukkauksia.

Ei kukaan väitä, että Venäjä tai Serbia muuttaisivat toimintatapojaan mikäli Euroopan neuvosto tuomitsisi ne. Serbia on osoittanut, että se on valmis maksamaan hyvinkin korkean hinnan Ratko Mladićin suojelemisesta. Maa on jo joutunut hylkäämään liittymisneuvottelut Euroopan unionin kanssa, liittosuhteen Montenegron kanssa sekä satojen miljoonien dollareiden avustukset suojellessaan suosikkihirviötään. Neuvoston haluttomuus tuomita Serbiaa tai edes estää sen puheenjohtajuus on kuitenkin vahvistanut niiden kansallismielisten asemaa, joiden mielestä Mladićia ei tarvitse luovuttaa. He arvelevat, että muut Euroopan maat, jotka ovat innokkaita kehittämään kauppasuhteita ja laajentamaan EU:ta, näkevät mielekkääksi unohtaa Mladićin olemassa olo.

Viime vuonna NATO poisti vaatimuksen Mladićin pidättämisestä ja luovuttamisesta ehtona sille, että Serbia voisi liittyä rauhankumppanuusohjelmaan. Maaliskuussa Olli Rehn, unionin laajentumiskomisaari, ehdotti että neuvotteluja voitaisiin jatkaa Mladićista huolimatta. Kun Serbiasta tulee torstaina virallinen ihmisoikeuksien puolustaja Euroopassa, ovat voittajia ne, jotka pitävät Ratko Mladićia kansallissankarina.

Mutta kuka heittää ensimmäisen kiven? On vaikea löytää hallitusta, jolla ei ole jotain salattavaa. Iso-Britannia, Saksa, Italia, Makedonia ja jopa Ruotsi ovat avustaneet CIA:ta vankilento-ohjelmassa, jossa ihmisiä kidnapattiin ja toimitettiin Yhdysvaltain toimesta kidutettavaksi muihin valtioihin. Puola ja Romania ovat nähtävästi antaneet Yhdysvaltojen pitää salaisia pidätyskeskuksia niiden maaperällä. Itävalta, Saksa ja Iso-Britannia luottavat tyhjiin diplomaattisiin vakuutteluihin palautettaessaan pakolaisia niihin maihin, joissa vankeja kidutetaan. Puola varoittaa, että ”homoseksuaalisuutensa paljastavat opettajat erotetaan virastaan”. Ranska tukee Afrikan kansanmurhaajia. Espanja palauttaa pakolaislapsia ilman vanhempia. Ukrainan poliisi kiduttaa seksityöntekijöitä ja pakottaa heitä tunnustamaan rikoksia, joita he eivät ole tehneet. Iso-Britannia kieltää rauhanomaisia mielenilmauksia ja jatkaa laittomasti miehitetyn maan valtaamista.

Jos nostaa kiven missä päin tahansa Eurooppaa heittääkseen sillä Serbiaa, kiven alta paljastuu jotain epämiellyttävää. Parempi jättää se maahan. Hinta siitä, että muut maat jättävät rauhaan, on joukkomurhan sietäminen. Kun keskustelin näistä asioista Terry Davisin kanssa, hän myönsi, ettei ”ollut kuullut minkään Euroopan neuvoston jäsenmaan ehdottavan minkäänlaisia toimia Serbiaa vastaan, kun se ei ole luovuttanut Mladićia”. Hänen mukaansa ainoa mitä voitaisiin tehdä olisi Serbian erottaminen neuvostosta. Jäsenmailla on vuorollaan oikeus toimia neuvoston puheenjohtajana.

En ole vakuuttunut siitä, että tuo on totta. Neuvoston peruskirjassa todetaan, että pahoihin ihmisoikeusloukkauksiin ja perusoikeuksien loukkauksiin syyllistyneeltä jäsenmaalta ”voidaan poistaa sen edustusoikeus”. Tämän luulisi pätevän myös neuvoston puheenjohtajana toimimiseen.

Davis on hämmentävästi väittänyt, että Serbian näkyvä rooli nosta esiin maan häpeällisen toiminnan. Olisinko minäkään kirjoittanut Mladićista, jollei Serbia olisi tulossa puheenjohtajamaaksi? En olisi. Mutta samoilla perusteilla voidaan väittää, että Robert Mugabesta tulisi tehdä seuraava Amnesty Internationalin pääsihteeri.

Jos haluaa tietää jonkun instituution arvon, silloin voi yrittää kuvitella maailmaa ilman tuota järjestöä. Jos Euroopan neuvosto hajotettaisiin, olisiko se vahinko muille kuin neuvoston työntekijöille? Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta tultaisiin toki kaipaamaan. Mutta entä muu osa neuvostosta? Kun jäsenmaat ovat sopineet sulkevansa silmänsä toisten maiden väärinkäytöksiltä, neuvostolla ei ole tällä hetkellä mitään virkaa.

Onko Serbian puheenjohtajuus ongelma Euroopan neuvoston toiminnalle, Ihmisoikeuspolitiikan yksikön johtaja Johanna Suurpää ulkoministeriöstä?

- Euroopan neuvostossa on erilainen peruste puheenjohtajuuden määräytymiselle kuin esimerkiksi ETYJ:ssä. Se tehdään aakkosjärjestyksessä eikä siitä ole ollut poikkeuksia, ei viime vuonnakaan Venäjän kohdalla. Moldovan puheenjohtajuudesta keskusteltiin, ja sille päätettiin antaa tukea puheenjohtajuuden hoitamiseen. Puheenjohtajamaan rooli ei ole kovin keskeinen.

Onko Euroopan neuvosto merkittävä järjestö ihmisoikeuksien kannalta?

- On ehdottomasti. Se on jopa ainutlaatuinen maailman mittakaavassa. Erityisen tärkeää on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen rooli.

Tullaanko Ratko Mladićin tapaus ottamaan esille neuvostossa?

- Mladićin tapausta ei tulla varmaankaan käsittelemään siellä, koska sitä hoitaa niin moni muu taho kuten esimerkiksi Haagin sotarikostuomioistuin.

Suomennos ja haastattelu Jorma Penttinen